lauantai 28. marraskuuta 2020

Pentuarkea / Puppylife


                                                                Harley 8 weeks


                  Harley 9 weeks

Aika on mennyt nopeasti ja pennut ovat jo ihan oikeita parsoneita, joka päivä meno vilkastuu, pikkutyypit oppivat nopeasti koko ajan uutta ja vauhti kiihtyy :D Isä Leo pitää huolta, että lapset saavat runsaasti liikuntaa - tänäänkin näytti ihan siltä, kuin hurrikaani olisi pyörinyt pihamaalla ja talon ympärillä kun Leo ja kolme tytärtään ja neljä poikaansa pyyhälsivät menemään. Tänään pennut täyttivät 10 viikkoa, kahden viikon kuluttua mennään jo ekoille rokotuksille.

On niin ihanaa ja palkitsevaa saada seurata pentujen kehitystä ja oppimista, se on tämän homman ihan paras puoli. Rakastan pentuja ja niiden kanssa olemista. Kaikki ovat tosi ihania tyyppejä, avoimia, reippaita, rohkeita, iloisia pikkuparsoneita. Ja niin kauniita, ihan jokainen.


                                                                Peggy 8 weeks



Peggy tyttö jää meille kotiin kasvamaan, ja yksi poika; kuka, sitä en ole vielä varmaksi päättänyt. Kaksi poikaa etsivät harrastuksiin kallellaan olevia reippaita ja mielellään aiempaa terrierikokemusta omaavia luotettavia ja rakastavia sijoitus/yhteisomistajuuskoteja jostain melko läheltä meitä. Pojilla on aika kivasti ns.työmoottoria ja draivia, joten he eivät lähde pelkästään kotikoiriksi eivätkä ensimmäisiksi koiriksi. Pennuissa on paljon potentiaalia erilaisiin harrastuksiin.

Peggy 9 weeks




Time is flying - puppies are already 10 weeks and in two weeks they will get their first vaccinations. They are already real little parsons and every day they need more action and exercise. Today they were running and playing all together for an hour with their dad Leo and half sisters Amelia and Nellie - It looked like hurricane going around our house and yard :)


                      
Mom Lucy with Blake


                                                                Blake 9 weeks


Peggy and one boy will stay with us. Two boys will be available for show/hobby homes with breeding contract/co-own contract. All puppies have very good drive and lovely temeperaments and they have huge potential for different hobbies.



                                                                Barry 9 weeks




Jessen koti toivoi että saisi vaihtaa nimen, ja Jesse on tästä eteenpäin Tarmo. Tarmo on siis varattu. Tarmo on kuvassa 9 viikkoinen, ja seisominenki alkaa jo sujua.



maanantai 12. lokakuuta 2020

Puppies 3 weeks Lucyn Pennut 3 viikkoisia

 Lucyn ja Leon kauniit pojat ja tytär täyttivät 3 viikkoa. Kolmella pojalla meno alkaa olla jo melkoista.



Jesse





Harley


         Barry






Peggy



Blake

Blake kuvassa 2,5 vkoa

Muutamia pentukyselyitä on tullut ja olen kertonut, että kaksi tai kolme pennuista jää jollain lailla jalostukseeni eli yhteisomistajuus tai sijoitussopimuksella etsin heille sitten koteja jostain meidän lähetyviltä. Kotihakemuksia voi laittaa minulle tulemaan sähköpostitse  tai soittaa. Etsin pennuille mieluummin aiempaa parson kokemusta omaavia aktiivisia perheitä, joille on luontevaa lähteä kanssani joskus näyttelyyn; tulen nimittän edellyttämään jokaiselle kasvatilleni tästä eteenpäin ainakin pari, kolme näyttelykäyntiä, joissa toimin kyllä apuna,  ja toivon myös että perhe lähtisi kanssani keinoputkille koiran viettejä testauttamaan sitten aikanaan. 

Viralliset näyttely- ja koetulokset ovat ainoa keino kasvattajalle todentaa kasvatustyönsä tuloksia, ja koska kasvatan todella vähän ja valikoidusti, minulle on ennestäänkin tärkeämpää saada pienelle joukolleni kasvatteja viralliset tulokset näkyviin Jalostustietojärjestelmään mikä toimii kasvattajalle käyntikorttina kasvattamistaan koirista. Kysymys on useimpien kohdalla muutamasta näyttelykäynnistä, ja minä kyllä hoidan esittämisen ja halutessa opastan sen saloihin. Erikseen ovat sitten ne pentueen lupaavimmat pennut, joita en luonnollisesti anna kuin innokkaimpien harrastajien käsiin. Lisäksi toivon saavani säännöllisesti terveisiä ja kuvia kasvateistani ja haluan seurata niiden kehitystä ja kasvua; miten muuten voisin ikinä tietää mitä olen jalostanut ellen saisi kasvateistani tietoa. Autan ja opastan turkinhuollossa ja mahdollisuuksien mukaan trimmaan kasvattejani ja autan kädestä pitäen alkuun. 

Toivomuksenani olisi, että perhe vähintäänkin sallisi minun vievän kasvattini näyttelyyn muutaman kerran sen elämässä ja toivomuksenani olisi että perhettä kiinnostaisi asia jonkin verran; konkari ei tarvitse entuudestaan olla, mutta aitoa kiinnostusta peräänkuulutan; tästä syystä haluan etsiä pennuille kodit mahdollisuuksien mukaan melko läheltä meitä, jotta trimmaukset ja ajelut näiden asioiden tiimoilta eivät muodostuisi kohtuuttoman pitkiksi.


Vakavasti liikkeellä olevien pentujen tiedustelijoilta toivoisin vastauksia seuraaviin kysymyksiin, jotka voitte copypaste tästä ja vastata suoraan niihin sähköpostilla:

1. Mistä olet saanut innostuksesi hankkia parsonin? Tiedostatko rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen metsästyskoirana? Miksi olet kiinnostunut juuri tästä rodusta? Miten olet tutustunut rotuun?

2. Onko sinulla ollut/onko sinulla koira/koiria tai muita eläimiä (rotu, ikä, kuinka monta). Jos on, niin mikä on sen nykyinen tilanne? Oletko harrastanut jotakin koirasi kanssa ja jos niin mitä? Olisin myös kiinnostunut näkemään jonkun kuvan koirastasi/koiristasi. 

3. Kauanko perheessänne on harkittu pennun hankintaa? Kuka hoitaa koiraa ensisijaisesti?

4. Kuinka monta henkeä kuuluu perheeseesi, mahdollisten lasten iät? Missä asut (paikkakunta) ja miten? Onko pihaa, millaiset ulkoilu mahdollisuudet, onko metsää lähellä? 

5. Oletko hakemassa ensisijaisesti narttu- vai urospentua?

6. Mihin tarkoitukseen hankit koiraa? Lemmikki, näyttelyt, agilitys, kenneltoiminta, tottelevaisuuskoulutus tms. Onko sinulla toiveita koiran suhteen, millaisia? Minkälainen luonne viehättää? 

7. Onko koira yksin päivisin/iltaisin? Kuinka pitkään?

8. Onko sinulla käsitystä rodun turkin huollosta, trimmauksesta ja kuinka ajattelit sen hoitaa? Oletko valmis pitämään koiran turkin siistissä kunnossa ja säännöllisesti joko itse trimmaamaan (tai tulemaan luokseni opettelemaan trimmausta) tai käyttämään trimmaajaa? 

9. Matkustaessasi, mihin ajattelit sijoittaa koirasi?

10. Oletko valmis sitoutumaan koiran kunnolliseen tapakasvatukseen aivan pennusta alkaen ja pitämään huolta, että siitä kasvaa kunnon koirakansalainen? Oletko valmis huolehtimaan koirastasi kunnolla myös silloin kun se sairastuu? Oletko valmis sitoutumaan kaikkeen edellä mainittuun noin 15 vuodeksi? Minkälaisiin haasteisiin olet varautunut pennun tultua? 

11. Miten olet ajatellut ruokkia koiraa? Kuivaruokinta/raakaruokinta/sekaruokinta?

12. Oletko halukas olemaan kasvattajan kanssa yhteyksissä, harrastamaan ehkä yhdessä jotakin vai etsitkö vain pentua, jonka saatuasi et oikeastaan ole kovin kiinnostunut kasvattajasta? Oletko valmis lähtemään joskus vaikkapa näyttelyyn mukaan ja ehkä jopa kiinnostunut niistä vai ovatko ne kauhistus? 

13. Kerro vapaasti itsestäsi (ja perheestäsi). Kerro miksi juuri sinut pitäisi valita pennun kodiksi, mitä tarjoat koiralle? Miksi haluaisit pennun juuri minulta ja juuri tästä yhdistelmästä? 

14. Oletko kiinnostunut omasta koirasta (omistus siirtyy heti sinulle kauppakirjan tehtyä), sijoituskoirasta/yhteisomistajuuskoirasta vai oletko avoin kummallekin mahdollisuudelle? 

Näihin toivon pennuista vakavasti kiinnostuneilta vastauksia sähköpostiini kennelparsonian@gmail.com


Tällä hetkellä Peggyyn ja yhteen poikaan on alustavat varaukset, lisäksi pidän itse yhden pojan. 7-8 viikon iässä pennut käyvät BAER testissä, jonka jälkeen pystyn päättämään aika pitkälle jalostukseen jatkoon menijät, ja varaukset varmistunevat siinä vaiheessa. Pennut luovutan yleensä aikaisintaan noin 10 viikon iässä, hyvin lupaavia pentuja pidän jopa paljon pidempäänkin, jotta näen miten ne kehittyvät. 





maanantai 28. syyskuuta 2020

Lucy has 5 beautiful puppies

From now on I'll write in English due to the reason that most of people following me and my dogs speak English.

I am happy to tell you that Lucy delivered 5 beautiful puppies on Saturday afternoon in 19.9 and surprisingly one more 28 hours later which was a miracle. Normally puppies born more than 12 hours apart are usually not alive. This boy was very much alive and thriving despite arriving 28 hours after his brothers and sister and weighing 185g.

We have 4 boys and a girl <3 <3 <3 <3 They are beautiful.


We unfortenately lost two puppies, one beautiful boy and a girl which was a great sadness. They were beautiful trics. As a breeder you are well aware that it can happen but still it hurts and you morn them.

I was feeling very sad after buried them to the garden and you can only imagine my feelings when I went back to check Lucy and the pups and I found out that there was a new born in the pen with his siblings!!! Gorgeous, strong, thriving tric boy full of life! He felt like a true gift from the God, boy arriving in the middle of sorrow and I felt like someone bigger than Life has just touched my soul. And there it was, the name and the theme for this litter - this boy could be nothing else than Personal Jesus and theme Depeche Mode.


I had decided long time a go that one day I will name a very special boy as Personal Jesus and who could be more special than a boy who was born like that, arriving vivid and full of energy and happiness after two dead siblings 28 hours after like a Savior - like saying "Look, don't be sad, I am here to take your sadness away". And so he did. My own Personal Jesus ❤️

And of course I was so happy about five healthy beautiful puppies. 

The name theme is DEPECHE MODE, I was huge fan in the 80's-90's so this is a pleasure. 

The first born boy I named PARSONIAN Higher Love and gave him nick name too, Harley. Folks, meet Harley:







Harley 8 days


               Harley new born 

...and look at his 75% half brother Otto who was born 30.09.2018 - they look like twins!! Genes are not water...All their markings are 100% the same. Amazing.





The only girl is a cutie pie, colour on on the other side of the head. She is so darn cute. May I introduce you PARSONIAN Sweetest Perfection, "Peggy":

new born


1 week







Peggy was the first one who opened her eyes at 1.10 12 days old





There was a tailor made name for the Second boy with a lot of black body colouring, may I introduce you PARSONIAN Black Celebration "Barry":















And yet a name for another boy with beautiful bodycolouring, PARSONIAN Dressed In Black nick name "Blake". Please, meet our beautiful Blake:









                                                                               new born


And finally, making his arrival 28 hours later than his siblings, my Miracle Man. Folks, here he is PARSONIAN Personal Jesus aka Jesse: 












                                                                       new born

Puppies are now 12 days and Peggy and Jesse have opened their eyes, Blake is going to open just about now. They are thriving and getting weight steadily and well. 

All are trics with great coat quality. Two boys are going to look just like mom Lucy, one boy us exactly like his 75% half brother Otto (who will have his 2nd Birthday on 30.9) and Jesse is going to look like.... Well, time will tell. Let's say he reminds me of someone handsome ❤️ Peggy is going to be a beauty that can be seen already now 😍 

Now I eagerly wait them to open their eyes but in the mean time they just eat and sleep. 

At the moment 3 boys are going to look for good active reliable homes. Puppies will be BAER tested when they are 7 weeks old so until them I won't decide anything. 

I will however look for one or two co-operative Foster homes near by and I appreciate prior parson or terrier experience and knowhow. 

In Finnish: 

Tulen etsimään kahta erittäin luotettavaa, aiempaa terrierikokemusta omaavaa yhteistyöhön tottunutta tai kykenevää ihan tavallista hyvää perhettä, perhettä joka ymmärtää terrieritemperamentin päälle, ymmärtää näyttelykoiran ylläpidon edellytykset, ruokinnan ja liikunnan merkityksen sekä ovat valmiita antamaan minun hoitaa koiran treenauksen, trimmauksen ja harrastustoiminnan sovituilla tavoilla. En edellytä aiempaa harrastuneisuutta mutta tietenkin se on eduksi. Eli haen lupaaville pennulle rakastavia ja koirakokemusta omaavia ihan tavallisia koteja, joissa koirasta huolehditaan hyvin ja kasvattajan kanssa kyetään jouhevaan yhteydessä yhteistyöhön koiran kanssa. Perhe tietenkin saa myös itse mielellään harrastaa koiran kanssa mutta en edellytä sitä. Kotien tulee sijaita lähellä minua, me asumme Loimaalla. Mikäli koti itse on innostunut osallistumaan harrastuksiin ja on valmis itsekin liikkumaan ja liikuttamaan koiraa, niin voin harkita kotia hieman pidemmältä. Tietysti nyt olisi jollekin innokkaalle näyttelyharrastajalle mitä luultavimmin tarjolla upea mahdollisuus saada kiva ja kaunis koira harrastuksiin :)

Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä mielellään puhelimitse tai meilitse: Niina 0456330950 kennelparsonian@gmail.com 🥰

Haen siis sijoitus/osaomistuskotia joko kahdelle pojalle tai tytölle ja pojalle. Pennut ovat vyvin lupaavan oloisia ja vanhemmilla sekä niiden sukulaisilla on hyvät ja kivat luonteet. Sekä isä että äiti ovat omia koiriani, jotka asuvat kanssani. Vanhemmat ovat kummatkin ihana luonteisia, menestyneitä muotovalioita, joilla on myös riistaviettiä. 

Kaikille pennuille haluan ainakin pari, kolme näyttelykäyntiä (kaikista ei näyttelytähtiä tulekaan ja se on selvää, mutta kaikille kasvateilleni on tärkeää saada ulkopuolisen henkilön eli tuomarin antama virallinen laatuarvostelu) ja käynnin/käynnit kanssani luolatreenissä riistavietin testaamiseksi ihan sen vuoksi, että se on minulle ainoa tapa millään lailla todentaa jalostyöni tuloksia. Minä kyllä esitän kasvattini näyttelyissä kunhan vain omistaja on sen verran innostunut asiasta, että lähtisi mielellään mukaan :) Eli yhtäkään pennuista en myy kotiin, jota ei yhtään kiinnosta minun ajatukseni jalostuksellisesta lähtökohdasta. Haluan seurata kasvattieni kasvua ja kehitystä säännöllisesti sekä kuulla kasvateistani valokuvien ja terveisten kera useammin kuin yhden kerran niiden elämässä - sekin on ainoa tapa todella tietää mitä on tullut jalostettua. Olen uuden kodin tukena ja turvana niin hyvinä kuin huonoina aikoina, ja sellainen tuki on kullanarvoista. 


Mikäli etsii vain pentua eikä koskaan halua olla kasvattajan kanssa yhtään tekemisissä, minä en ole sitten sellaisen pennun myyjä :)