sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Maisan masu kasvaa

Maisa on tukevasti tiineenä. Viime viikon aikana masu on alkanut kasvaa ja vyötärönseutu on selvästi tukevoitunut. Ja ruoka maistuu :)

Maisa tykkää edelleen käydä pitkillä, kunnon lenkeillä eikä meillä liikuntaa olekaan rajoitettu ennen kuin viimeisen viikon aikana. Eri asia olisi, jos harrastettaisiin jotain vauhdikkaita lajeja, niin silloin siirryttäisiin mammalomalle hyvissä ajoin.

Maisa tykkää aamuisin makoilla olohuoneen ikkunalla aamuauringossa.





Ihan huippua on Maisan mieelstä se, kun pääsee aina silloin tällöin mamman kanssa keskenään viettämään yhdessä laatuaikaa. Keppien ja käpyjen noutaminen on Maisasta ihan maailman paras juttu!


"Mä oon valmiina! Heitä jo!"





Marlon iskä kyläili siskonsa Lucyn kanssa viikko sitten mummilassa Turussa. Tehtiin tosi pitkiä lenkkejä ikimetsissä ja sitten huilattiin tyytyväisenä. Marlon ottaa rennosti ja kerää voimia, jotta jaksaa sitten hoitaa pentujaan :)


Marlon ja Lucy Turussa Lausteen ikimetsässä.


Aivan tuore kuva Marlonista tänään. Poika seisoi ja pönötti paikoillaan kuin patsas konsanaan kun seurasi viereisen pihan touhuja. Kännykkä käteen ja kuvia räpsimään. Koskaan ei voi hukata hyvää tilaisuutta saada luonnollinen seisomakuva!

Täytyypä todeta, että aikaoinen komistus on tuosta pojankoltiaisesta kasvanutkin. Kaikin puolin paranee vain koko ajan. Turkkia on otettu alas, ja siksi koko poika on kuin "pantteri" :) Pariin näyttelyyn olen ajatellut lähteä Marlonin kanssa ennen kuin lähdemme taas saaristoon kesäksi.

Keväällä on tarkoitus myös aloittaa Marlonin kanssa luolatreenit. Itsevarmuutta hepulla ainakin on joten siitä ei ainakaan jää se homma kiinni :)


Nyt jäämme vain hymyssä suin odottamaan Pääsiäistä ja millaisia pikku pupuja meille saapuukaan!




Päivitys 1.3.2016

Tänään olimme nauttimassa upeasta aurinkoisesta talvipäivästä Saunalahden jäällä. Koirilla oli SUPERKIVAA! Napsin kännykällä muutamia kuvia, ja sain yhden hyvän kuvan mistä näkee kuinka Maisa on pyöristynyt tässä viime päivien aikana.



Maisa kieriskelee aina jäällä




Tuhti-Maisa....ja hoikka isä vieressä :)








  Vielä rouvalla vauhtia riittää :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti